Tirron tupien tarina täydentyy | Movsháá tuuvij maainâs tievâsmittoo

Kuva: Anni Guttorm/Saamelaismuseo Siida

Saamelaisten historia ei ole aina kirjoitettua historiaa. On paljon sellaista tietoa, joka on ainoastaan ihmisten muistoissa, mielissä, tarinoissa. Tarinoiden arvo ei aina edes tule esiin, jos kysyjä ja tietäjä eivät kohtaa. Talletetuissa tiedoissa on varmasti paljon aukkoja, joiden olemassaoloa ei edes huomata, ennen kuin aukkoon sopiva tiedonmuru nousee esiin. Minulla oli tietämättäni yksi tällainen tiedonmuru. 

Aloittaessani työt Saamelaismuseo Siidassa tiesin, että isoisäni oli syntynyt ja kasvanut toisessa ulkomuseon hirsirakennuksista, ns. Tirron kolmihuoneisessa tuvassa. Esivanhempani rakensivat sen 1870-luvulla Vaskojoen rantaan, vanhemman tupansa lähelle, suvun vanhoille asuinsijoille. Sotien jälkeen molemmat tarpeettomiksi jääneet hirsirakennukset aittoineen siirrettiin Inariin vastaperustettuun Saamelaismuseoon. Tirron rakennukset olivat säästyneet sodalta ja poltetun maan taktiikalta ilmeisesti syrjäisen sijaintinsa ansiosta. Tiesin, että espanjantauti oli vienyt suuren osan papan perhettä alkuvuodesta 1920 ja että hän turvautui sisaruksineen navetan lämpöön, josta heidät löydettiin ja toimitettiin Riutulan lastenkotiin. Ja etteivät he enää saaneet kotiaan takaisin. Kävi ilmi, ettei tämä ollutkaan yleistä tietoa. Suureksi ilokseni minulle tarjoutui museon kautta mahtava mahdollisuus tutkia aihetta lisää, selvittää Tirron tupien historiaa syvällisemmin. 

Monesta roolista käsin toimiminen on tehnyt tutkimuksesta poikkeuksellisen intensiivistä. Tutkin oman sukuni historiaa, rakkaan pappavainajan elämän alkuvaiheita; löytämäni juonenkäänteet hengästyttävät, pöyristyttävät, liikuttavat kyyneliin kerta toisensa jälkeen, tulevat uniin. Kaikki tapahtuu erittäin henkilökohtaisella tasolla. Toisaalta taas toimin museon työntekijän roolissa, työskentelen Saamelaismuseon Koneen säätiön Muitát-hankkeen yhteisökoordinaattorina, joka tutustuu yhteisön historiaan. Tulokset löytävät paikkansa paikallishistoriassa, tuotan yleistä tietoa yhteiseksi hyödyksi. Sitten taas olen koulutukseltani luonnontieteilijä, joka nyt on opetellut historiallisen tutkimuksen käytäntöjä kantapään kautta työn yhteydessä.  

Olen yllättynyt siitä, miten vähän oikeastaan tiesinkään kotiseutuni historiasta. Tutkiessani yhden uudistilan tapahtumia sadan vuoden takaa olen oppinut valtavasti sellaista, mitä en muista koulussa kuulleenikaan. 

Halusin tietää, mitä papan kotitalolle oli tapahtunut espanjantaudin jälkeen ja oliko siellä asunut ketään sitä seuraavina vuosina, mutta olemassa olevista tiedoista löysin vain jokseenkin ristiriitaisia vastauksia kysymyksiini. Museolle tehtiin 1990-luvulla Tirron tilan historiasta selvitys, joka keskittyi ennen muuta arkeen: käytännön tietoihin ja muistelmiin. Siihen, millaista inarinsaamelaisen talollisen elämä on ollut. Henkilösuhteisiin siinä ei pureuduttu, ja omistajanvaihdokset esiteltiin vain pääpiirteittäin. Hämmennystä herätti se, että 1920-luvulla tilan omistajiksi/asukkaiksi on kirjattu ensinnäkin lastenkotiin siirretyt lapset – jotka eivät enää siis asuneet tilalla – mutta myös ulkopuolinen varakas henkilö, jonka omistusoikeudesta tai yhteyksistä tilaan oli vaikea löytää mistään tietoja. 

Yhdeksi syyksi tähän epätarkkuuteen uskoisin saamelaisen nimikäytännön; sille tyypillinen piirre on samojen nimien toistuminen joka sukupolvessa. Ulkopuolisen ei siksi ole kovinkaan helppo hahmottaa toistasataa vuotta sitten eläneiden ihmisten sukulaisuussuhteita. Kun siis kirkonkirjojen mukaan tilan haltijat 1920-luvulla olivat “Hannu Mattus ja Hannu Mattuksen perikunta”, kyseessä olikin kaksi eri Hannua: kaksihuoneisen tuvan isäntä Hannu Hannunpoika, ja kolmihuoneista tupaa isännöineen Hannu Martinpojan orvoksi jääneet lapset. 1910-luvulla Tirron tilalla oli asunut samaan aikaan kaikkiaan kolme Hannua ja neljä Kaisaa! Vähemmästäkin menee sekaisin. Sukellettuani läpi melkoiset määrät kirkonkirjoja, sukupuita ja muistelmia olen piirtänyt sukutaulun toisensa perään, jotta olen hahmottanut tilan asukkaiden sukulaisuussuhteet. 

Kuva: Ulpu Mattus-Kumpunen

Toinen tutkimusta mahdollisesti rajoittava seikka on ollut se, että alle 100 vuotta vanhat tiedot eivät ole avoimesti saatavilla. Omalta osaltani kiinnostavimpaan aikakauteen, 1920-lukuun, alkaisi päästä vapaasti käsiksi vasta lähivuosina. Kansallisarkiston toimipaikoista ja tietokannoista onneksi löytyy aineistoa tutkittavaksi, jos pystyy perustelemaan tiedon tarpeen ja jos tietää mitä etsii. Pitää siis pystyä nimeämään tarvitsemansa asiakirja, mikä tekee tutkimuksesta melkoista salapoliisintyötä. Minun on jälkeläisenä myös helpompi päästä tutkimaan edesmenneitä sukulaisia käsitteleviä aineistoja kuin ulkopuolisen tutkijan.  

Kuva: Ulpu Mattus-Kumpunen

Inari sata vuotta sitten on ollut melkoinen paikka. Ensimmäinen maailmansota tuntui täällä lähinnä Norjan kaupan katkeamisena ja ruokavarastojen tyhjenemisenä, katovuodet aiheuttivat suoranaisen nälänhädän. Omavaraisimpia olivat perinteisiin elinkeinoihin nojaavat taloudet. Metsien arvon nousu sai keinottelijat haalimaan omistukseensa inarilaisten tiloja ja metsiä hyvinkin kyseenalaisilla keinoilla, mitä pyrittiin jälkeenpäin korjaamaan erityislainsäädännöllä. Joissakin tapauksissa tila saatiin palautettua alkuperäisten omistajien haltuun, toisissa taas vaikkapa sukulaisten. Keinottelu ja väärinkäytökset määräsivät monen elämän suunnan. Ja se espanjantauti. 

Jo ennen koronakevättä oli espanjantauti monen artikkelin aiheena. Inari nostetaan niissä usein esiin, tauti teki täällä poikkeuksellisen pahaa jälkeä. Keväällä 1920 tauti vei 10% inarilaisista, ja toistasataa lasta jäi orvoksi. Inarinsaamenkielisestä väestöstä menehtyi noin neljäsosa. Näihin joukkoihin kuului myös pappani perhe. Oma pelkoni riskiryhmään kuuluvien rakkaiden puolesta on antanut jonkinlaista perspektiiviä siihen, millaista tuo on ehkä ollut.  

Esivanhempien elämästä ei ole ihan helppo saada tietoa. Suvun tarinoiden määrä on rajallinen, ja tutkijan kirjalliset lähteet ovat virallisia asiakirjoja: kirkonkirjoja, lainhuutotodistuksia, kauppakirjoja. Sain kuitenkin kaivettua esiin sellaisia asiakirjoja, joista kävi ilmi, että tila tosiaan joutui tunnetun metsäkeinottelijan haltuun pian omistajien kuoltua, epäilyttävissä olosuhteissa. Koska hän ei asuttanut tilaa, jäi henkikirjoihin kummittelemaan tuo lastenkotiin siirretty Hannu Mattuksen perikunta. On syytä epäillä kaupanteon laillisuutta, mutta tuohon aikaan, keväällä 1920, Inarin tilanne oli poikkeuksellinen monin tavoin. Vaikutusvaltaisten ihmisten tekemisiä oli ehkä pakkokin katsoa ajoittain sormien läpi. 

Kuva: Ulpu Mattus-Kumpunen

Kymmentä vuotta myöhemmin papan sukulaiset ostivat talon takaisin sukuun. Papalla tai hänen sisaruksillaan ei kuitenkaan enää ollut tilalla mitään osaa, joten he rakensivat elämänsä muualle saamatta koskaan selville, mitä kotitalolle tapahtui heidän asuessaan Riutulan lastenkodissa.  

Lastenkodin virallinen ja sen myötä rakkaudeton ympäristö on tullut uniin. Suru niiden orpolasten puolesta, jotka menettivät perheensä ja kotinsa, on tutkimukseni aikana kehittynyt jonkinlaiseksi kiitollisuudeksi heitä kohtaan, jotka karuissa oloissa onnistuivat kuitenkin pitämään nuo lapset hengissä. Virallisia asiakirjoja penkomalla olen selvittänyt sadan vuoden takaiset tapahtumat; olen raottanut ovea menneisyyteen, ja pystynyt näyttämään myös sukulaisille, mikä salaisuus perheen historiaan kätkeytyy. Myös papan kotitilasta tuli ns. “keinottelutila”. Haluaisin kertoa Hannu-papalle sinne jonnekin, että olen selvittänyt totuuden. Se ei ole kaunis, mutta jonkinlaisen rauhan se tuo. 

Kuva: Anni Guttorm/Saamelaismuseo Siida

Esivanhempieni asuintalot ovat säilyneet Saamelaismuseon ansiosta. Ne on restauroitu alkuperää kunnioittaen, ja sisustettu sen mukaan, miten niissä on eri aikoina eletty. Niiden kautta voidaan esitellä monta historiallista ilmiötä, jotka ovat vaikuttaneet asukkaiden elämään. Tarina ei ole aukoton; uskon monella muullakin olevan siihen sopivia tiedonmuruja. Työni kautta saan onneksi jatkaa muistojen keräilyä. Ne voivat antaa museoesineille tarinan, uuden elämän. Ja joskus voi käydä näinkin: museorakennuksesta on tullut osa minun tarinaani. 

Movsháá Haanu Joovnâ Ulpu

Ulpu Mattus-Kumpunen

Yhteisökoordinaattori

______________________________________________

Kove: Matti Morottaja/Säämimuseo Siida

Sämmilij historjá ij lah ain čallum historjá. Lii ennuv taggaar tiätu, mii lii tuše ulmui muštoin, mielâin, mainâsijn. Mainâsij árvu ij ain ubâ puáđi oovdân, jis koijâdeijee já tiettee iävá kuáhtáá. Vyerkkejum tiäđuin láá vissásávt ennuv rääigih, maid iä ubâ huámmáš, ovdil ko rááigán šiettee tiätupittááš itá. Must lâi tieđehánnáá ohtâ tággáár tiätupittááš. 

Ko mun porgâškyettim Säämimuseo Siidast, te mun tiettim, ete muu äijih lâi šoddâm já pajasšoddâm nubbeest olgomuseo hirssâtuuvijn, nk. Movsháá kuulmâ viste tuuveest. Muu madârvaanhimeh rahtii tom 1870-lovvoost Fáášku riidon, puárásub tupe alda, hiäimu puáris aassâmsajan. Soođij maŋa kuohtuid taarbâšmettumin pááccám hirssârakânâsâid sirdii Anarân eidu vuáđudum Säämimuseon. Movsháá rakânâsah lijjii šeštum suáđist já poldum eennâm taktiikâst vaarâ tondiet, ko toh lijjii tuárispeln. Mun tiettim, ete espanjatavdâ lâi váldám iänááš uási äijih perrust algâivveest 1920 já ete sun turvâstij viljáinis já obijnis naavit liegâsvuotân, kost kavnii sii já toimâttii Rivdul párnáipááikán. Já ete sij iä innig finnim pääihis maasâd. Selvânij, ete taat ij lamaškin almos tiätu. Stuorrâ illoon mun ožžum museo peht hirmâd šiev máhđulâšvuođâ tutkâđ fáádá lase, selvâttiđ Movsháá tuuvij historjá jieŋâlubbooht. 

Maaŋgâ rooli peht toimâm lii toohâm tutkâmušâst spiekâstâhlávt intensiivlii. Mun tuuđhâm jieččân hiäimu historjá, muu rähis äijihrohe eellim algâmuddoid; juonâjorgálduvah, maid lam kavnâm, sohâluteh, hirmástuteh, tovâtteh konnjâlijd ain uđđâsist, puátih naharáid. Puoh tábáhtuvá tuođâi persovnlii tääsist. Nube tááhust mun vuod toimâm museo pargee roolist, mun poorgâm Säämimuseo Koneen säätiö Muitát-haavâ siärvádâhkoordinaattorin, kote uáppáásm siärváduv historján. Puátuseh kävnih saajees páihálii historjást, mun pyevtittâm almos tiäđu ohtsâš pyerrin. Já te muu škovliittâs lii luándutieđâlâš, já tääl lam máttááttâllâm historjálii tutkâmuš vuovijd šušme peht pargo ohtâvuođâst.  

Munjin lâi olâttâs, ete mon uccáá mun jiešalnees tiettim muu päikkikuávlu historjást. Ko mun lam tutkâm oovtâ uđâstáálu tábáhtusâid, moh lijjii tábáhtum čyeti ihheed tassaaš, te mun lam oppâm hirmâd ennuv taggaar, maid jiem mušte ete liččim ubâ škoovlâst kuullâm. 

Mun halijdim tiettiđ, ete mii äijih päikkitáálun lâi tábáhtum espanjataavdâ maŋa já ete lâi-uv tobbeen aassâm kihheen tađe čuávvoo iivij ääigi, mutâ orroo tiäđuin mun kavnim tuš viehâ ruossâlijd vástádâsâid muu koččâmuššáid. Museon rahtui 1990-lovvoost Movsháá táálui historjást čielgiittâs, mii vuájui iänááš aargân: keevâtláid tiäđoid já muštâlussáid. Toos, maggaar anarâš tálulii eellim lii lamaš. Olmooškoskâvuođáid tast iä vuáijum, já omâsteijei molsomijd oovdânpuohtii tuš prinsiiplávt. Moivejeijee lâi tot, ete 1920-lovvoost táálu omâsteijen/ässen lijjii kirjejum párnáipááikán sirdum párnááh – kiäh iä innig aassâm táálust – mutâ meid ulguupiälááš riges olmooš, kiän omâstemvuoigâdvuođâst tâi ohtâvuođâin táálun lâi vaigâd kavnâđ tiäđu kosten. 

Mun oskom, ete ohtâ suijâ taan epitärhisvuotân lii sämmilâš nommâvuáhádâh; toos tijpâlâš jiešvyehi lii siämmái noomâi kiärdum jyehi suhâpuolvâst. Ulguupiäláá ulmui ij te lah uáli älkkee hoksáđ muáddičyet ihheed tassaaš iällám ulmui hiäimukoskâvuođâid. Ko te kirhokiirjij mield táálu haldâšeijeeh lijjii 1920-lovvoost “Mattus Hannu já Mattus Haanu ärbikodde”, te koččâmušâst láin-uv kyehti sierâ Haanu: kyevti viste tuve iššeed Hannu Haansâkandâ, já kuulmâ viste tuve iššeed Hannu Marttinkaandâ uárbisin pááccám párnááh. 1910-lovvoost Movsháá táálust lijjii aassâm siämmáá ääigi puohnassân kulmâ Haanu já nelji Káijá! Ucceeb-uv siäivut. Ko mun lam moonnâm čoođâ melgâdávt ennuv kirhokiirjijd, suhâmuorâid já muštâlusâid, te lam sárgum suhâtaavlu suhâtaavlu maajeeld, vâi lam iberdâm táálu ässei hiäimukoskâvuođâid. 

Kove: Ulpu Mattus-Kumpunen

Nubbe äšši, mii lii máhđulávt raijim tutkâmuš, lii tot, ete vuálá 100 ihheed puáris tiäđuh iä lah almolávt finnimnáál. Äigipaje, mii kiäsut muu enâmustáá, 1920-loho, ličij kieđâvuššâmnáál eskân aldaiivij ääigi. Aalmugarkkâduv toimâsoojijn já tiätuvuárháin luhhoost kávnoo amnâstâh tutkâmnáál, jis pasta vuáđustâllâđ tiäđu táárbu já jis tiätá, ete maid ocá. Te kalga pasteđ nabdeđ äššikirje, mon taarbâš, mii taha tutkâmušâst melgâd syelipoolispargo. Munjin lii maajeeldpuátten meid älkkeb peessâđ tutkâđ jáámmám hiäimulijd kieđâvuššee amnâstuvâid ko ulguupiäláá totkei.  

Aanaar čyeti ihheed tassaaš lii lamaš melgâd saje. Vuossâmuš maailmsuáti vaiguttij tääbbin iänááš tienuuvt, ete Taažâ kavpâšem potkânij já purrâmušvuárháh kuárusmii, hiävuiveh tovâttii penttâ nelgieđe. Jiešpiergejeijeeh lijjii ärbivuáválij iäláttâsâi tálutuáluh. Ko meecij árvu pajanij te spekulisteeh havâškuottii aanaarlij tááluid já meecijd vuovijguin, moh rävkkih iäpádâsâid, já maid keččâlij maajeeld vuoigiđ sierânâslahâaasâtmijn. Motomijn tábáhtusâin algâalgâliih omâsteijeeh finnejii táálu maasâd jieijâs haaldun, nubbijn tábáhtusâin vuod veikkâba hiäimuliih. Spekulistem já puástulattim meridij maaŋgâi eellim sunde. Já tot espanjatavdâ. 

Jo ovdil koronakiiđâ lâi espanjatavdâ maaŋgâ artikkâl fáddán. Aanaar puáhtoo tain távjá oovdân, tavdâ tovâttij tääbbin spiekâstâhlávt ennuv vaahâg. Kiđđuv 1920 tavdâ vaaldij 10% aanaarlijn já paijeel čyeti párnážid paccii uárbisin. Anarâškielâlii aalmugist jaamij suulân niäljádâs. Táid juávhoid kullui meid muu äijih peerâ. Muu jieččân palo riskâjuávkun kullee rähis ulmui peeleest lii adelâm mottoomlágán uáinu toos, ete maggaar tot lii máhđulávt lamaš.  

Madârvanhimij elimist ij lah aaibâs älkkee finniđ tiäđu. Hiäimu mainâseh iä lah merettes mereh, já totkee kirjáliih käldeeh láá virgáliih äššikirjeh: kirhokirjeh, lahâčuárvumtuođâštusah, kävppikirjeh. Mun kavnim kuittâg tagarijd äššikiirjijd, main selvânij, ete táálu tuođâi kaartâi tobdos meccispekulistee haaldun forgâ ton maŋa ko omâsteijeeh jammii, iäpádâsâid rävkkee tiileest. Ko ij sun ijge kihheen aassâm táálust, te jieggâkirjijd paasij kumâttâllâđ tuot párnáipááikán sirdum Mattus Haanu ärbikodde. Käävpi lavâlâšvuođâ puáhtá epidiđ, mutâ talle, kiđđuv 1920, Aanaar tile lâi spiekâstâhlâš maaŋgânáál. Vaikuttâsváldálij ulmui tohâmušâid kolgii kenski motomin tuš keččâđ paaldâst toid tarvanhánnáá. 

Love ihheed maŋeláá äijih hiäimu oostij táálu maasâd hiäimu haaldun. Äijihist tâi suu uábist teikâ viiljâst ij kuittâg innig lamaš táálust mihheen oosijd, te sij rahtii elimis eres sajan iäge kuássin finnim tiäđu tast, ete mii päikkitáálun tábáhtui talle ko sij assii Rivdul párnáipääihist.  

Párnáipääihi virgálâš já ton mield rähisvuođâttes piirâs lii puáttám naharáid. Soro toi uárbispárnái peeleest, kiäh monâttii perruus já pääihis, lii muu tutkâmuš ääigi šoddâm monniilágán kijtolâšvuottân sii kuáttá, kiäh korrâ tiileest kuittâg luhostuvvii adeliđ eellim toid párnáid. Virgálijd äššikirjijd tutkâmáin mun lam selvâttâm tábáhtusâid čyeti ihheed tassaaš; lam kovkkim uuvsâ moonnâmááigán, já pastam čäittiđ meid hiäimu ulmuid, ete mii syeligâsvuotâ perruu historján čiähádât. Ete meid äijih päikkitáálust šoodâi nk. “spekulistemtáálu”. Mun halijdiččim muštâliđ Hannu-äijihân toho kuusnii, ete mun lam selvâttâm tuotâvuođâ. Tot ij lah mučis, mutâ monniilágán ráávhu tot puáhtá. 

Kove: Anni Guttorm/Säämimuseo Siida

Muu madârvaanhimij aassâmtááluh láá siäilum Säämimuseo áánsust. Toh láá ovdištum algâvuolgâ kunnijâtmáin, já siskištum tienuuvt, maht tain láá sierâ aaigijn iällám. Toi peht puáhtá oovdânpyehtiđ maaŋgâ historjálii almoon, moh láá vaiguttâm ässei elimân. Maainâs ij lah čavos; mun oskom, ete maaŋgâin iärásijn-uv láá toos šiettee tiätupittááh. Pargo peht mun uážum luhhoost juátkiđ muštoi nuurrâm. Toh pyehtih adeliđ museotiiŋgân mainâs, uđđâ eellim. Já motomin puáhtá keevvâđ návt-uv: museorakânâsâst lii puáttám uási muu mainâs. 

Movsháá Haanu Joovnâ Ulpu

Ulpu Mattus-Kumpunen

Siärvádâhkoordinaattori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s