Tubdâmuškoveh museopargoost | Tunnelmakuvia museotyöstä

Jiärástum nuorâ nieidâ njuárust já liibâ talle tutâvâš, ko fättee-uv “poccuu”. Tääl sun haalijd jieš njaammâđ suoppâin já forgâpalij jo njuárustâl tego ličij ain tom porgâm veik lii suu vuosmuš kerdi. Kejâstâm maht tävgipääččim ovdán meeci roobdâst. Sämimuseo arkeologi lii čáittám ovdâmeerhâ tobbeen. Paješkoovlâ uáppein lii máhđulâšvuotâ meid keččâliđ pääččiđ tovláá tavgijn. Suonah saddajeh muáđuin siämmást ko tävgi keldui, kulloo “fiiiuh”, päččee povvâst já iätá:” Oho, oppeet moonâi lappâd.” Mij lep olgomuseost uápáásmim tovláá já tááláá ääigi sämikulttuurân.

pia-ja-aile
Kove: Marjo-Riitta Rantamäki / Sämimuseo Sijdâ

Čuávuváá ohhoost lam oppeet olgomuseost, tääl amanuensáin. Uccškovlâliih  láá puáttám kuldâliđ tovláá ääigi  škovlâ- já kuátielimist. Mun mainâstâm sijjân Tirro tuuveest, et eidu ton tuuveest lii tuođâi-uv lamaš katekeetta máttáátmin párnáid suullân čyeti ihheed tassaaš. Párnááh kuleh maht katekeetta peesâi siijdâst nuubán ergisáttoin, väzzimáin, savehijguin já keessiv kárbáin-uv. Laura Lehtola, pegâlmâs katekeeta, kirjeest luuvâm pitá mast selvân maht kiävá, jis ij lah hárjánâm vyeijiđ ergin. Sij imâšteleh tom, et škoovlân ij peessâm, jis koolgâi veikkâ kuálástiđ, moonnâđ miäcán teikkâ lâi hirmâd hyenes šoŋŋâ. Škovlâeellim muttuumist-uv lii saahâ tom verd, et vistig škovlâ moonâi párnái luus já talle maŋeláá kolgii jo párnááh moonnâđ škoovlâ luus.

Lii muu vuáru leđe uáppee. Lam “Pargoelimân vuáđuduvvee anarâškielâ čäällim”-škovliittâsâst fáárust já mist lii nubbe teivâdem tääbbin Anarist. Škovliittâs ääigi juurdân lii oppâđ lase kielâ, hárjániđ sämikielâlii čäällimproosessân sehe tiäđust-uv čäälliđ. Mii juákku kuldâl moovtâ já tárkká máttáátteijee saanijd. Suorgiittemoopâ mun irâttâm selvâttiđ nuuvt, et mađe kuhheeb sääni, tađe ucceeb tábáhtuvá. Jis mun čokkáám, te puávtám čokkáđ veikkâ tijme. Jis mun vist čokánâm, te tom mun poorgâm ohtii ige tot vääldi kuhháá. Mun koolgâm čokániđ, vâi peessâm čokkáđ. Kulloo lemin älkkee tánávt mutâ ijbâ tot lahkin ain nuuvt. Jáá, talle mij jo kieđâvuššâp eres ääši, o-maadâ veerbâi sujâttem. Vuoi väivi, muu suujâtmeh maneh kal maht sáttojeh. Tuárvi ko keččâlâm te hoksáám mottoom loogiik já talle tot lii jo mahtnii jiärmálâš äšši meiddei muu uáivi siste.

Pia Kantola
Äššigâspalvâlem, oppâlágádâsohtsâspargo


Nuori tyttö heittää suopunkia jännittyneenä ja onkin tyytyväinen saadessaan “poron” kiinni. Hän haluaa itse vyyhdetä suopungin ja pian jo heitteleekin suopunkia kuin olisi sitä aina tehnyt vaikka on hänen ensimmäinen kertansa. Vilkaisen kuinka jousiammunta etenee metsän reunassa. Saamelaismuseon arkeologi on siellä näyttänyt mallia. Yläkoulun oppilailla on mahdollisuus kokeilla muinaisjousella ampumista. Kasvosuonet pullistuvat samalla kun jousi jännittyy. Kuuluu “fiiiuh” ja ampuja kuuluu sanovan naureskellen: “Oho, taas meni huti.” Olemme ulkomuseolla tutustumassa saamelaiskulttuuriin ennen ja nyt.

Seuraavalla viikolla olen jälleen ulkomuseolla, nyt amanuenssin työparina. Pienet koululaiset ovat tulleet kuulemaan entisajan koulu- ja kotaelämästä. Kerron heille Tirron tuvassa, että siellä todellakin on noin sata vuotta sitten ollut katekeetta opettamassa lapsia. Lapset kuulevat kuinka katekeetta pääsi kylästä toiseen härkäkyydillä, kävellen, suksilla ja kesäaikaan veneelläkin. He ihmettelevät, ettei kouluun päässyt, jos piti kalastaa, mennä metsään tai vaikka keli oli erityisen huono. Kouluelämän muuttumisesta on sen verran puhetta, että ensin koulu meni lasten luo ja myöhemmin lasten pitikin mennä koulun luo.

pia-opiskelee
Kuva Ida Pirttijärvi / Saamelaismuseo Siida

On minun vuoroni olla oppilas. Olen mukana “Työelämälähtöinen inarinsaamen kirjoittaminen”-koulutuksessa. Meillä on toinen tapaaminen täällä Inarissa. Koulutuksen aikana tarkoitus on oppia lisää kieltä, harjaantua saamenkieliseen kirjoitusprosessiin sekä tietysti kirjoittaa. Innokas joukkomme kuuntelee tarkkaan opettajan sanoja. Sanojen johto-oppia yritän selvittää itselleni niin, että mitä pitempi sana, sen vähemmän tapahtuu. Jos minä istun, voin istua vaikka tunnin. Jos puolestaan istuudun, teen sen yhden kerran eikä itse istuutuminen vie pitkää aikaa. Minun tulee istuutua päästäkseni istumaan. Kuulostaa helpolta näin sanottuna mutta ei se aina saamenkielessä kyllä ole niin. Jaahas, sitten jo käsittelemmekin eri asiaa, o-vartaloisten verbien taivuttamista. Voi tuska, taivutukseni menevät kyllä miten sattuvat. Tarpeeksi tuskailtuani hoksaan jonkunmoisen logiikan. Pian sitten saankin sen iskostettua päähäni.

Pia Kantola
Asiakaspalvelu, oppilaitosyhteistyö

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s