Jalka painahti tuvan lattian läpi – mitä ihmettä! Siitä tilanteesta pari vuotta sitten alkoi selvittely- ja valmistelutyö Saamelaismuseon ulkomuseolla parhaillaan käynnissä olevaan Tirron vanhemman tuvan kunnostukseen. Tupa siirrettiin vuonna 1960 vastaperustettuun Saamelaismuseoon ja se edustaa Inarin talollissaamelaisten asumismuotoa 1800-luvulta.
Tirron tupa on rakennusaikansa tavan mukaan perustettu multapenkin päälle. Maata vasten olevat hirret ovat alttiita kosteudelle, ja sen vuoksi muutaman kymmenen vuoden välein rakennus joudutaan kengittämään eli vaihtamaan alimmat hirret. Rakennuksia tunnetusti säilyttää se, että ne ovat asuttuja. Erityisesti multapenkkirakenne toimii kun taloa asutaan. Kylmillään olevan museorakennuksen kannalta se on aikamoinen haaste.
Museorakennuksella halutaan kertoa autenttisesti tietyn aikakauden rakennus- ja asuintavasta. Toisaalta rakennustapa voi olla sellainen, joka edustaa omaa aikakauttaan, mutta ei ole kovin pitkäikäinen tai vaatii todella runsaasti huoltoa. Olemme museolla pohtineet Tirron tuvan kunnostuksen vaihtoehtoja ja keskustelleet paljon rakennusperintöalan ammattilaisten kanssa. Edellisestä isosta kunnostuksesta on kulunut aikaa vain 16 vuotta, ja joudumme taas kengittämään rakennuksen. Kunnostus ja toisaalta näin lyhyt aika kunnostuksen välillä on pienelle museolle iso haaste jo pelkästään taloudellisesti.
Museolla on samat huolet kuin yksityisilläkin vanhojen rakennusten omistajilla: mitä pitäisi tehdä, missä järjestyksessä ja millä rahalla. Sen lisäksi museolla on oltava kirkkaana mielessä, mitä ulkomuseoalueella ja siellä olevilla yksittäisillä rakennuksilla halutaan esittää. Mitä tarinaa kukin rakennus kertoo ja miten ne muodostavat kokonaisuuden?
Kunnostaako siis Tirron tupa uudelleen multapenkkirakenteelle, kuten viimeksi 16 vuotta sitten, vai muuttaako rakenne sellaiseksi, että se kestää pitempään? Menetetäänkö alkuperäisestä, mutta suhteellisen lyhytikäisestä rakenteesta luovuttaessa tärkeitä arvoja, entä mitä hyvää sitä kautta voidaan saavuttaa? Lisäksi kunnostuksessa voidaan päästä samalta näyttävään lopputulokseen monella eri toteutustavalla. Niistä pitäisi osata valita se, joka parhaimmillaan tukee museon välittämää tarinaa. Usein ratkaisut ovat kompromisseja eri vaihtoehtojen välillä.
Ensi kesänä Tirron vanha tupa on taas auki yleisölle. Tavoitteena on, että Tirron tuvan kunnostusten aikaväli pitenee ja se edelleen kertoo tarinaansa inarinsaamelaisten asumisesta. Sen lisäksi tupa kertoo myös siitä, miten museorakennuksiin ja niiden kunnostuksiin on eri aikakausina suhtauduttu. Toivoisin, että museokentällä keskusteltaisiin enemmän ulkomuseoalueiden hoidosta, ongelmista ja erilaisista ratkaisuista. Useinhan jo se helpottaa kun tietää, että muillakin on samoja huolia!
Inarissa 11.8.2016
Päivi Magga, tutkija
____
Juolgi šuvihii stohpoláhtti čađa – maid ipmašiid! Dies dat álggii moadde jagi dassái Itnetvári boarrásut stobu divvunbargguid čielggadeapmi ja válmmaštallan. Stohpu sirdojuvvui jagis 1960 easkka vuođđuduvvon Sámemuseai. Olgomuseas stohpu ovddasta anáraččaid ássanvuogi 1800-logus.
Itnetvári stohpu lea huksejuvvon muldebeaŋkka ala dego dan áiggi lei vierrun. Eatnama vuostá hirssat šaluiduvvet, ja dan dihte visttis galgá molsut vuolimuš hirssaid moattelogi jagi gaskkaid. Miihan diehtit, ahte visti seailu buorebut go dat lea ássojuvvon. Muldebeaŋka lea vuogas dalle go dállu lea ássojuvvon. Museavisttis, mii lea galmmasin birra jagi, muldebeaŋka lea oallelágan hástalus.
Museavisttiin háliidit muitalit, ahte makkár dihto áiggi huksen- ja ássanvuohki leamaš. Huksenvuohki sáhttá lea gal dakkár, mii buktá ovdan iežas áiggis, muhto dat ii leat nu guhkesáigásaš ja gáibida duođai ollu divššu. Mii leat museas guorahallan Itnetvári stobu divvumis sierra molssaeavttuid ja ságastallan ollu áššis huksenárbbi ámmátolbmuiguin. Ovddit stuorat divvunbargguin lea gollan dušše 16 jagi, ja vuot mii fertet molsut vuolimuš hirssaid. Divvunbarggut, eandaliige ná dávjá, leat uhca museai stuorra hástalus juo ruđalaččat.
Museas leat seamma fuolat go priváhta viessoeaiggádiinge: maid galggašii dahkat, man ortnegis ja mainna ruđain. Dasa lassin museas galgá dárkilit jurddašit, maid olgomuseain ja dan visttiin háliidit čájehit. Man muitalusa guđege visti muitala ja makkár ollisvuohta dain šaddá?
Nappo bidjatgo Itnetvári stohpui fas ođđa muldebeaŋkka, dego 16 jagi dassái, vai galggašiigo nuppástuhttitgo ráhkadusa dakkárin, ahte dat gierdá guhkit áigge? Manahitgo dehálaš árvvuid jus luohpat álgoálgosaš, muhto hui oanehisáigásaš ráhkadusas? Naba makkár ávkki das oažžut jus luohpat muldebeaŋkkas? Ja datge vel, ahte divvunbarggus sáhttá geavahit sierralágan vugiid, muhto loahppaboađus lea olggosoaidnit goittotge seammalágan. Molssaeavttuin galggašii máhttit válljet dan, mii buoremusat doarju musea ulbmila. Válljemat leat máŋgii kompromissat sierra molssaeavttuid gaskkas.
Boahtte geasi Itnetvári boares stohpu lea fas rabas álbmogii. Ulbmilin lea, ahte Itnetvári stobu ii dárbbaš divvut nu dávjá ja stohpu liikkáge muitala anáraččaid ássamis. Dasa lassin stobu bokte sáhttit vuohttit maid dan, mo áiggi mielde jurddašeapmi museavisttiin ja daid divvunbargguin lea rievdan. Sávašin, ahte museasuorggis ságastalašedje eanet olgomuseaid fuolaheamis, váttisvuođain ja sierralágan čovdosiin. Dávjáhan juo dat veahkeha go diehtá, ahte earáinge leat seamma fuolat go alddes!
Anáris 11.8.2016
Päivi Magga, dutki
Saamelaismuseo Siidan blogi 